Quantcast

Uskomaton naparetki Etelämantereelle

Shackleton lähti Antarktiksen ylitysretkelle Endurance-laivalla 8. elokuuta 1914. Etelä-Georgian saarelta retkikunta lähti eteenpäin 5. joulukuuta. Laiva juuttui jäähän 18. tammikuuta 1915 ja haaksirikkoutui 27. lokakuuta, jolloin retkikunta siirtyi jään päälle. Jäiden rikkoontuessa 9. huhtikuuta 1916 retkikunta siirtyi pelastusveneisiin ja onnistui pääsemään pienelle Elefanttisaarelle Etelämantereen pohjoisosaan 15. huhtikuuta. Kuusi miestä mukaan lukien Shackleton lähti 24. huhtikuuta 1287 kilometrin mittaiselle avunhakumatkalle Etelä-Georgian saarelle pienellä James Caird -nimisellä pelastusveneellä.

Jatka sivustolle painamalla alla olevaa kuvaa:
Uskomaton naparetki Etelämantereelle | Shackleton lähti Antarktiksen ylitysretkelle Endurance-laivalla 8. elokuuta 1914. Etelä-Georgian saarelta retkikunta lähti eteenpäin 5. joulukuuta. Laiva juuttui jäähän 18. tammikuuta 1915 ja haaksirikkoutui 27. lokakuuta, jolloin retkikunta siirtyi jään päälle. Jäiden rikkoontuessa 9. huhtikuuta 1916 retkikunta siirtyi pelastusveneisiin ja onnistui pääsemään pienelle Elefanttisaarelle Etelämantereen pohjoisosaan 15. huhtikuuta. Kuusi miestä mukaan lukien Shackleton lähti 24. huhtikuuta 1287 kilometrin mittaiselle avunhakumatkalle Etelä-Georgian saarelle pienellä James Caird -nimisellä pelastusveneellä.

Julkaistu: 6.6.2016 09:54

Kommentit: 1 kpl

Tarkastaja: Arab

4.63 / 5 (12 ääntä)

Uskomaton naparetki Etelämantereelle | Shackleton lähti Antarktiksen ylitysretkelle Endurance-laivalla 8. elokuuta 1914. Etelä-Georgian saarelta retkikunta lähti eteenpäin 5. joulukuuta. Laiva juuttui jäähän 18. tammikuuta 1915 ja haaksirikkoutui 27. lokakuuta, jolloin retkikunta siirtyi jään päälle. Jäiden rikkoontuessa 9. huhtikuuta 1916 retkikunta siirtyi pelastusveneisiin ja onnistui pääsemään pienelle Elefanttisaarelle Etelämantereen pohjoisosaan 15. huhtikuuta. Kuusi miestä mukaan lukien Shackleton lähti 24. huhtikuuta 1287 kilometrin mittaiselle avunhakumatkalle Etelä-Georgian saarelle pienellä James Caird -nimisellä pelastusveneellä.

Eniten ääniä saaneet kommentit

07.06.16 20:52
<pover69> 5/5 Jatka hyvää työtä Ledi.

Kommentit

07.06.16 20:52
<pover69> 5/5 Jatka hyvää työtä Ledi.

LÄHETÄ KAVERILLE

Nimesi

Sähköpostiosoitteesi

Syötä kaverisi sähköpostiosoite

ILMOITA ASIATON SISÄLTÖ

Mikäli tämä mediatiedosto on mielestäsi sopimaton tai omistat tekijänoikeudet mediatiedostoon ja haluat sen poistettavaksi, voit lähettää siitä meille ilmoituksen.

Valitse mielestäsi parhaiten kuvaava ilmoitus mediatiedostosta.

Syy

Repost media ID

Lyhyt selvitys

KATEGORIAT

Selaa linkkejä..

MUITA SAMANLAISIA

Simpanssien uskomaton muisti

8596 katselukertaa

Uskomaton marijuanatunneli

21422 katselukertaa

Uskomatonta 3D-taidetta

6123 katselukertaa

Uskomaton Vitutus

10458 katselukertaa

Kommentointiin liittyvät säännöt

  • Pyri kunnioittamaan muita kirjoittajia ja heidän mielipiteitään.
  • Merkitse kommenttisi lähetysvaiheessa off-topiciksi mikäli se ei liity mitenkään itse mediaan.
  • Ylläpidolla on oikeus poistaa kommentti ilman mitään erillistä ilmoitusta.
  • Jylppy-Galleriaan ei hyväksytä poliittisten äärilaitojen riitelyä tai maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä medioita tai kommentteja, niillä ei ole mitään viihdearvoa eivätkä ne tästä syystä sovellu Riemurasiaan.
  • Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kiellettyä.
  • Väkivallalla tai millään muullakaan uhkailua ei sallita, kohdistuipa se toiseen kirjoittajaan, julkisuuden henkilöön tai tuntemattomaan ihmiseen. Myöskään muita ei saa kannustaa väkivaltaan tai vainoon.
  • Linkit jotka sisältävät erotiikkaa, väkivaltaa, häiritseviä kuvia tai mainontaa ovat kiellettyjä.
  • Poistamme mainostarkoituksessa laaditut kirjoitukset, olipa mainostettava asia sitten tavara, palvelu, aate tai maailmankatsomus. Puolueen tai uskonnon kiihkeä tuputtaminen voi olla myös mainostamista.
  • Yksityiselämään kuuluvia asioita ei saa julkaista. Tämä tarkoittaa mm. puhelinnumeroita, osoitetietoja ja sähköpostiosoitteita.
  • Toistuva saman asian kommentointi on kiellettyä.
  • Mediaan liittymättömät kommentit, kuten maahanmuuttopoliikka tapahtuu foormilla. Pääset siihen tästä. Sallimme kuitenkin mediaan liittymättömät kirjoitukset tietyissä rajoissa. On myös välillä piristävää kuulla käyttäjien omia hauskoja kokemuksia elämästä.
  • Jatkuvista sääntöjen rikkomisesta ylläpidolla on oikeus antaa käyttäjälle varoitus (7 päivän kirjoitus -ja äänestyskielto) sekä räikeimmissä tapauksissa porttikielto sivustolle tai tunnuksen poisto.
  • Kaikkien näiden sääntöjen jälkeen pyritään pitämään keskustelu kuitenkin rentona.