Quantcast

Lähettäjä:

Pyrex Pyrex

Päiväkirja

4.8 / 5 (99 ääntä)

SIVU VAIMON PÄIVÄKIRJASTA:

Lauantai-ilta - Mieheni käytös on outoa. Olimme sopineet tapaavamme
yhteistä kahvikupposta varten. Olin ollut ostoksilla ystävieni kanssa
koko päivän ja ajattelin että ehkä hän on loukkaantunut, koska olin
hieman myöhässä. Hän ei kuitenkaan sanonut siitä mitään. Keskustelu ei
sujunut, hän oli hiljainen. Ehdotin, että siirtyisimme jonnekin
hiljaisempaan paikkaan, jotta voisimme keskustella. Tähän hän
suostuikin mutta pysyi kuitenkin hiljaa. Kysyin häneltä oliko hänellä
murheita - hän vastasi: "Ei tässä mitään." Kysyin onko minun syytäni,
että hän on vaitonainen ja juro. Hän sanoi, että ei ole mitään hätää
eikä minun pitäisi olla huolissani.
Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä, hän hymyili ja jatkoi
ajamista. En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä tiedä miksi hän ei
vastannut rakkaudentunnustukseeni.

Kotona tunsin kuin olisin kadottanut mieheni johonkin usvaan, ikään
kuin hän ei enää halunnutkaan löytää minua. Hän vain istui ja tuijotti
televisiota; hän vaikutti todella kaukaiselta ja etäiseltä. Lopulta
päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua 10 minuutin kuluttua ja
yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini, rakastelimme, mutta
silti hän tuntui omituisen poissaolevalta. Päätin etten kestä tätä enää
vaan otin asian esille. Huomasin hänen kuitenkin nukahtaneen. Itkin
itseni huolineni uneen. En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma että
miehelläni on suhde. Elämäni on katastrofi.


SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA:

Lauantai-ilta - Tänään Kärpät hävisi. Vitutti, mutta sainpahan pillua.

Julkaistu: 18.1.2006 14:48

2.5K

Lähettäjä: Pyrex Pyrex

Otsikko: Päiväkirja

Hakusanat: päiväkirja, nainen, mies, teksti,

4.8 / 5 (99 ääntä)

ILMOITA ASIATON SISÄLTÖ

Mikäli tämä mediatiedosto on mielestäsi sopimaton tai omistat tekijänoikeudet mediatiedostoon ja haluat sen poistettavaksi, voit lähettää siitä meille ilmoituksen.

Valitse mielestäsi parhaiten kuvaava ilmoitus mediatiedostosta.

Syy

repostMediaId

Lyhyt selvitys

Merkkejä jäljellä

600

Kommentointiin liittyvät säännöt voit lukea tästä.

Kommentti ei liity mediaan

Eniten ääniä saaneet kommentit

Aika: 2011-04-21 14:38:02

+103

<S4MPSA>

mies 1 - vaimo 0

29

Aika: 2010-02-05 17:48:30

+8799

<BBT>

Tässä on virhe... a) Ei kärpät häviä b) ei miehet kirjoita päiväkirjaa

14

Kommentit (36)

Piilota OFF-Topic keskustelu

23.03.2015 16:30

<Flatronokia> Pakko kommentoida tuohon seitsemän vuotta vanhaan kommenttiini sen verran että se oli omalla kohdalla kyllä täysin totta, tämänhetkinen naiseni asui 7vuotta sitten keskellä metsää

23.11.2012 00:17

<M313TO> 5/5

05.07.2012 13:08

<The co> 5/5 koska kärpät hävis.

30.11.2011 12:24

<Jehusmaa> Aivan liian monimutkasesti.

21.04.2011 14:38

<S4MPSA> mies 1 - vaimo 0

16.03.2011 18:43

<Tä_> kärpät hävis....millo sellasta o tapahtunu :D

08.12.2010 21:30

<Hellscream> :(

08.12.2010 21:29

<Hellscream> -1 koska kärpät hävis

11.09.2010 14:16

<nitan^> aika monimutkaisesti ajatteleva akka o.o

29.07.2010 03:19

<420Swag> :D:DD

20.07.2010 19:50

<Auriko> Tuskinpa me naiset ihan NOIN monimutkaisesti ajatellaan. :D:D:D

13.06.2010 21:55

<ArnolDonuts> :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

28.05.2010 17:44
16.05.2010 17:54

<henkkasa> repes :DD

27.02.2010 15:17

<Lirddis> housu

05.02.2010 17:48

<BBT> Tässä on virhe... a) Ei kärpät häviä b) ei miehet kirjoita päiväkirjaa

28.11.2009 17:31

<Toht Ori> Hauska, mutta juttu kusee. Ei mies kerro noin avoimesti tunteistaan.

14.11.2009 23:02

<Sairas> Ihan oikein kärpille saatana!

06.09.2009 20:52

<Kedi9> repesin :D

16.02.2009 07:36

<Jurb0> Vähä mahti :D

12.01.2009 17:13

<Laitala24> oon lukenut tämän joskus aiemminkin, mutta repesin uudestaan XD

12.01.2009 15:57

<reded> Tonnyjokainen koska ne on kaikki hinttejä

04.01.2009 19:40

<2107racing> hiukka läppä =D

09.08.2008 23:27

<Flatronokia> naisiin ei enää nykyään voi luottaa. Ne joihin voi, istuu jossain mettässä

30.05.2008 15:13

<Lavatex> helvetti kova juttu

16.05.2008 16:30

<Tonny> kuinka moni kärppien kannattaja kirjoittaa päiväkirjaa?

24.01.2008 18:26

<aGani> hajos ja pahasti =DD

27.06.2007 18:10

<-nigga-> katoin että sivu valimon päiväkirjasta ja ihmettelin hetken että wtf... :S

05.02.2007 22:56

<piisami> ei helvetti =DD

01.11.2006 15:50

<Mosselman> Näin se menee, vitutuksesta tehdään kauheee häslinki. <_<

31.10.2006 22:13

<nahkaparturi> minkähän takia yksinkertaisetkin asiat pitää miettiä niin monimutkaisesti...

11.07.2006 15:48

<niisku_88> hahahha :D näin se menee

04.04.2006 08:23

<kingi.kingi> (...) bannia lolz

23.02.2006 09:50

<Napekki> ;asd

13.02.2006 16:05
13.02.2006 00:31

<Jylppy69> Nyt loppu hyvä meininki. Niitä ":D" hymiöitä ei enää sitten floodata.

Foorumilla tapahtuu

Jonossa on 95 mediaa! Lähetä uusi kuva/video tästä.
Lähetä uusi media

Ei kyselyä tälle päivälle. Lisää uusi kysely tästä.

SAMANKALTAISIA

Teinitytön päiväkirja

29 497 katselukertaa

Surullisen koiran päiväkirja

22 713 katselukertaa

Surullisen kissan päiväkirja

20 895 katselukertaa

Kissan ja Koiran päiväkirja

53 725 katselukertaa

Kommentointiin liittyvät säännöt

  • Pyri kunnioittamaan muita kirjoittajia ja heidän mielipiteitään.
  • Merkitse kommenttisi lähetysvaiheessa off-topiciksi mikäli se ei liity mitenkään itse mediaan.
  • Ylläpidolla on oikeus poistaa kommentti ilman mitään erillistä ilmoitusta.
  • Jylppy-Galleriaan ei hyväksytä poliittisten äärilaitojen riitelyä tai maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä medioita tai kommentteja, niillä ei ole mitään viihdearvoa eivätkä ne tästä syystä sovellu Riemurasiaan.
  • Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kiellettyä.
  • Väkivallalla tai millään muullakaan uhkailua ei sallita, kohdistuipa se toiseen kirjoittajaan, julkisuuden henkilöön tai tuntemattomaan ihmiseen. Myöskään muita ei saa kannustaa väkivaltaan tai vainoon.
  • Linkit jotka sisältävät erotiikkaa, väkivaltaa, häiritseviä kuvia tai mainontaa ovat kiellettyjä.
  • Poistamme mainostarkoituksessa laaditut kirjoitukset, olipa mainostettava asia sitten tavara, palvelu, aate tai maailmankatsomus. Puolueen tai uskonnon kiihkeä tuputtaminen voi olla myös mainostamista.
  • Yksityiselämään kuuluvia asioita ei saa julkaista. Tämä tarkoittaa mm. puhelinnumeroita, osoitetietoja ja sähköpostiosoitteita.
  • Toistuva saman asian kommentointi on kiellettyä.
  • Mediaan liittymättömät kommentit, kuten maahanmuuttopoliikka tapahtuu foormilla. Pääset siihen tästä. Sallimme kuitenkin mediaan liittymättömät kirjoitukset tietyissä rajoissa. On myös välillä piristävää kuulla käyttäjien omia hauskoja kokemuksia elämästä.
  • Jatkuvista sääntöjen rikkomisesta ylläpidolla on oikeus antaa käyttäjälle varoitus (7 päivän kirjoitus -ja äänestyskielto) sekä räikeimmissä tapauksissa porttikielto sivustolle tai tunnuksen poisto.
  • Kaikkien näiden sääntöjen jälkeen pyritään pitämään keskustelu kuitenkin rentona.