Quantcast

Lähettäjä:

led zeppe1in 93 led zeppe1in 93

Grönlanti

Historia: Grönlannin asuttivat ensimmäisen kerran, jo tuhansia vuosia sitten, todennäköisesti intiaanien sukuiset heimot, mutta ilmeisesti 300–400-luvuilla asutus hävisi. Viikingit asuttivat Grönlannin vuoden 1000 tienoilla, jolloin saaren ilmasto oli nykyistä lauhkeampi. Asuttaminen liittyi keskiajan lämpökauteen, joka Grönlannissa alkoi jo ilmeisesti 600-luvulla. Nykyisten inuitien esi-isät saapuivat Grönlantiin samoihin aikoihin, mutta alkujaan eri seuduilla. Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue ja maailman suurin saari Pohjois-Atlantin ja Pohjoisen jäämeren välissä. Maantieteellisesti Grönlanti kuuluu Pohjois-Amerikkaan, hallinnollisesti se on Tanskan itsehallinnollinen osa. Virallinen kieli on inuiittikieliin kuuluva grönlannin kieli.

4.1 / 5 (64 ääntä)

Grönlanti - Historia: Grönlannin asuttivat ensimmäisen kerran, jo tuhansia vuosia sitten, todennäköisesti intiaanien sukuiset heimot, mutta ilmeisesti 300–400-luvuilla asutus hävisi. Viikingit asuttivat Grönlannin vuoden 1000 tienoilla, jolloin saaren ilmasto oli nykyistä lauhkeampi. Asuttaminen liittyi keskiajan lämpökauteen, joka Grönlannissa alkoi jo ilmeisesti 600-luvulla. Nykyisten inuitien esi-isät saapuivat Grönlantiin samoihin aikoihin, mutta alkujaan eri seuduilla.

Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue ja maailman suurin saari Pohjois-Atlantin ja Pohjoisen jäämeren välissä. Maantieteellisesti Grönlanti kuuluu Pohjois-Amerikkaan, hallinnollisesti se on Tanskan itsehallinnollinen osa. Virallinen kieli on inuiittikieliin kuuluva grönlannin kieli.

Julkaistu: 24.6.2016 22:01

2.5K

Lähettäjä: led zeppe1in 93 led zeppe1in 93

Otsikko: Grönlanti

Kuvaus: Historia: Grönlannin asuttivat ensimmäisen kerran, jo tuhansia vuosia sitten, todennäköisesti intiaanien sukuiset heimot, mutta ilmeisesti 300–400-luvuilla asutus hävisi. Viikingit asuttivat Grönlannin vuoden 1000 tienoilla, jolloin saaren ilmasto oli nykyistä lauhkeampi. Asuttaminen liittyi keskiajan lämpökauteen, joka Grönlannissa alkoi jo ilmeisesti 600-luvulla. Nykyisten inuitien esi-isät saapuivat Grönlantiin samoihin aikoihin, mutta alkujaan eri seuduilla. Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue ja maailman suurin saari Pohjois-Atlantin ja Pohjoisen jäämeren välissä. Maantieteellisesti Grönlanti kuuluu Pohjois-Amerikkaan, hallinnollisesti se on Tanskan itsehallinnollinen osa. Virallinen kieli on inuiittikieliin kuuluva grönlannin kieli.

Hakusanat: grönlanti, jäätikkö, jää, vuori, meri, lumi, joki, luola, nuuk, summit, cam, revontulet, revontuli, öljynporauslautta, sademetsä,

4.1 / 5 (64 ääntä)

ILMOITA ASIATON SISÄLTÖ

Mikäli tämä mediatiedosto on mielestäsi sopimaton tai omistat tekijänoikeudet mediatiedostoon ja haluat sen poistettavaksi, voit lähettää siitä meille ilmoituksen.

Valitse mielestäsi parhaiten kuvaava ilmoitus mediatiedostosta.

Syy

repostMediaId

Lyhyt selvitys

Merkkejä jäljellä

600

Kommentointiin liittyvät säännöt voit lukea tästä.

Kommentti ei liity mediaan

Eniten ääniä saaneet kommentit

Aika: 2016-06-24 22:17:53

+11310

<Genedz>

Ammattikorkeassa sanottiin, että voi lähteä vaihtoon ja vaihtoehtoja oli huimasti. Halusin Grönlantiin. Sanottiin, etten voi kun en osaa kieltä. Maken järki.

125

Aika: 2016-06-24 22:11:15

+24275

<Jjöpö>

Ja joo, näin tylsä elämä mulla on, kun juhannuksenakin toimin kielioppinatsina Rasiassa.

17

Kommentit (16)

Piilota OFF-Topic keskustelu

28.07.2016 15:05

<bluecut> Grönlannissa jos haluaa ostaa olutta niin myynti loppuu arkisin kello 18 ja lauantaisin kello 13.

27.06.2016 10:12

<eskomon> too much typo *sigh*

26.06.2016 21:59

<Sieni2220> Beerbelly Itse en luottaisi hammaslääkärin arvioon vaan hankkisin lausunnon asiansa osaavalta frenologilta ennen kuin tekisin mitään peruuttamatonta.

25.06.2016 21:21

<isoork> Grölanti. Viikinkien ikivanha trollaus.

25.06.2016 02:01

<Beerbelly> Hammaslääkäri oli sanonu mun tutulle, että se on intiaanien/grönnisten sukua- hampaitten perusteella.

25.06.2016 01:39

<revoluutio> Kuka haluaa olla vantaalaisten kanssa ystäviä?

25.06.2016 00:46

<slerbahuuli> jawhead noin 1000 vuotta sitten tuolla oli lämpimämpää kuin nyt. Samaan aikaan suomessa kasvoi luonnonvaraisena tammea oulun korkeudelle asti.

25.06.2016 00:28

<jawhead> Ilmaston lämpenemisellä on vain positiivisia vaikutuksia grönlantilaisille.

25.06.2016 00:06

<Rutjake> Vituttais jos tanskalaiset päättäis jään sulamisesta

24.06.2016 23:59

<terapeutti> Näytetään tämmösiä et ikävät ihmiset painuis mahdollisimman kauas ja kylmään täältä \o/

24.06.2016 23:35

<aleksi_i> Tuo jää ja vesi on aina jotenkin herkullisen näköistä, ja varmasti raikasta. Tuli jano. :)'

24.06.2016 23:15

<liskoja> Mitä ne jauhaa siittä ilmastonmuutoksesta ku tuollakin on tilaa + etelänapa.

24.06.2016 22:22

<Kabazo> Mutta mitä kapteeni amerikalle tapahtui?

24.06.2016 22:17

<Genedz> Ammattikorkeassa sanottiin, että voi lähteä vaihtoon ja vaihtoehtoja oli huimasti. Halusin Grönlantiin. Sanottiin, etten voi kun en osaa kieltä. Maken järki.

125
24.06.2016 22:11

<Jjöpö> Ja joo, näin tylsä elämä mulla on, kun juhannuksenakin toimin kielioppinatsina Rasiassa.

24.06.2016 22:10

<Jjöpö> Ihan kivoja ja mukavalla tavalla sivistäviä nämä maantiedepläjäykset, mutta ihan tosissaan tuohon oikeinkirjoitukseen kannattaa panostaa. Melko raskasta luettavaa, kun yhdyssanavirheitä on melko paljon, etenkin tuo väliviivan laittaminen sille kuulumattomiin paikkoihin pistää allekirjoittaneen silmään ikävällä tavalla. Ei muuta, jatkakaa.

Foorumilla tapahtuu

Jonossa on 95 mediaa! Lähetä uusi kuva/video tästä.
Lähetä uusi media

Ei kyselyä tälle päivälle. Lisää uusi kysely tästä.

SAMANKALTAISIA

Grönlanti

25 807 katselukertaa

Kommentointiin liittyvät säännöt

  • Pyri kunnioittamaan muita kirjoittajia ja heidän mielipiteitään.
  • Merkitse kommenttisi lähetysvaiheessa off-topiciksi mikäli se ei liity mitenkään itse mediaan.
  • Ylläpidolla on oikeus poistaa kommentti ilman mitään erillistä ilmoitusta.
  • Jylppy-Galleriaan ei hyväksytä poliittisten äärilaitojen riitelyä tai maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä medioita tai kommentteja, niillä ei ole mitään viihdearvoa eivätkä ne tästä syystä sovellu Riemurasiaan.
  • Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kiellettyä.
  • Väkivallalla tai millään muullakaan uhkailua ei sallita, kohdistuipa se toiseen kirjoittajaan, julkisuuden henkilöön tai tuntemattomaan ihmiseen. Myöskään muita ei saa kannustaa väkivaltaan tai vainoon.
  • Linkit jotka sisältävät erotiikkaa, väkivaltaa, häiritseviä kuvia tai mainontaa ovat kiellettyjä.
  • Poistamme mainostarkoituksessa laaditut kirjoitukset, olipa mainostettava asia sitten tavara, palvelu, aate tai maailmankatsomus. Puolueen tai uskonnon kiihkeä tuputtaminen voi olla myös mainostamista.
  • Yksityiselämään kuuluvia asioita ei saa julkaista. Tämä tarkoittaa mm. puhelinnumeroita, osoitetietoja ja sähköpostiosoitteita.
  • Toistuva saman asian kommentointi on kiellettyä.
  • Mediaan liittymättömät kommentit, kuten maahanmuuttopoliikka tapahtuu foormilla. Pääset siihen tästä. Sallimme kuitenkin mediaan liittymättömät kirjoitukset tietyissä rajoissa. On myös välillä piristävää kuulla käyttäjien omia hauskoja kokemuksia elämästä.
  • Jatkuvista sääntöjen rikkomisesta ylläpidolla on oikeus antaa käyttäjälle varoitus (7 päivän kirjoitus -ja äänestyskielto) sekä räikeimmissä tapauksissa porttikielto sivustolle tai tunnuksen poisto.
  • Kaikkien näiden sääntöjen jälkeen pyritään pitämään keskustelu kuitenkin rentona.