Lähettäjä:

Vastaranta Vastaranta

Mississippin eka mustavalkoinen hääpari, vuonna 1970

Vapauden valtiossa USA:ssa vuonna 1970 Mississippin osavaltio koki kolauksen, kun Roger Mills ja Berta Linson pääsivät naimisiin huolimatta erivärisistä ihoista. Ensimmäinen tapaus tässä osavaltiossa. Joutuivat taistelemaan seitsemässä eri oikeusistuimessa päästäkseen naimisiin perinteisiin arvoihin nojautuvassa osavaltiossa. Ei nimittäin ollut kristillisien arvojen mukaista tämmöinen. Jonkun huhun mukaan heidän tyttärestä tuli tämän syntisen liiton seurauksena lesbo joka taisteli 2000-luvulla oman avioliitto-oikeutensa puolesta. En löydä tälle huhulle itselle tarpeeksi luotettavaa lähdettä. Saattaa olla nettiajan propagandaa, että tämmöinen luonnoton afrikkalais-amerikkalaisen suhteen hyväksyminen luo lumipalloilmiön, että kohta ollaan naimisissa koirien ja lehmien kanssa.

3.8 / 5 (68 ääntä)

Mississippin eka mustavalkoinen hääpari, vuonna 1970 - Vapauden valtiossa USA:ssa vuonna 1970 Mississippin osavaltio koki kolauksen, kun Roger Mills ja Berta Linson pääsivät naimisiin huolimatta erivärisistä ihoista. Ensimmäinen tapaus tässä osavaltiossa. Joutuivat taistelemaan seitsemässä eri oikeusistuimessa päästäkseen naimisiin perinteisiin arvoihin nojautuvassa osavaltiossa. Ei nimittäin ollut kristillisien arvojen mukaista tämmöinen. Jonkun huhun mukaan heidän tyttärestä tuli tämän syntisen liiton seurauksena lesbo joka taisteli 2000-luvulla oman avioliitto-oikeutensa puolesta. En löydä tälle huhulle itselle tarpeeksi luotettavaa lähdettä. Saattaa olla nettiajan propagandaa, että tämmöinen luonnoton afrikkalais-amerikkalaisen suhteen hyväksyminen luo lumipalloilmiön, että kohta ollaan naimisissa koirien ja lehmien kanssa.

Julkaistu: 15.8.2017 08:19

Tarkastaja: Arab

2.5K
Palkkio lähettäjälle: +100 RR

Lähettäjä: Vastaranta Vastaranta

Otsikko: Mississippin eka mustavalkoinen hääpari, vuonna 1970

Kuvaus: Vapauden valtiossa USA:ssa vuonna 1970 Mississippin osavaltio koki kolauksen, kun Roger Mills ja Berta Linson pääsivät naimisiin huolimatta erivärisistä ihoista. Ensimmäinen tapaus tässä osavaltiossa. Joutuivat taistelemaan seitsemässä eri oikeusistuimessa päästäkseen naimisiin perinteisiin arvoihin nojautuvassa osavaltiossa. Ei nimittäin ollut kristillisien arvojen mukaista tämmöinen. Jonkun huhun mukaan heidän tyttärestä tuli tämän syntisen liiton seurauksena lesbo joka taisteli 2000-luvulla oman avioliitto-oikeutensa puolesta. En löydä tälle huhulle itselle tarpeeksi luotettavaa lähdettä. Saattaa olla nettiajan propagandaa, että tämmöinen luonnoton afrikkalais-amerikkalaisen suhteen hyväksyminen luo lumipalloilmiön, että kohta ollaan naimisissa koirien ja lehmien kanssa.

Hakusanat: Mississippi, 1970, Roger, Mills, Berta, Linson, musta, valkoinen, avioliitto, -70, hääpari, häät, osavaltio,

3.8 / 5 (68 ääntä)

ILMOITA ASIATON SISÄLTÖ

Mikäli tämä mediatiedosto on mielestäsi sopimaton tai omistat tekijänoikeudet mediatiedostoon ja haluat sen poistettavaksi, voit lähettää siitä meille ilmoituksen.

Valitse mielestäsi parhaiten kuvaava ilmoitus mediatiedostosta.

Syy

repostMediaId

Lyhyt selvitys

Merkkejä jäljellä

600

Kommentointiin liittyvät säännöt voit lukea tästä.

Kommentti ei liity mediaan

Eniten ääniä saaneet kommentit

Aika: 2017-08-15 09:08:19

+11034

<Gangstaängstä> +5 RR

Yllättävää miten vähän aikaa tarvitsee mennä takaisin päin, että tällaistakin vielä tulee vastaan.

137

Aika: 2017-08-15 10:05:45

+1797

<the_ad_> +5 RR

Gangstaängstä Jos kysyttäis perus rasialaiselta niin tällaista olis vieläkin.

99

Aika: 2017-08-15 08:58:28

+18502

<pomes> +5 RR

Hah, sulhanen pukeutuu mustaan ja morsian valkoiseen, koittais jo päättää

77

Aika: 2017-08-15 09:37:45

+147323

<LOMM> +5 RR

On toi Jenkkilä kyllä sellanen helvetin takapajula, että sen aina välillä unohtaa. Suomi on kyllä hyvä maa elää.

36

Aika: 2017-08-15 08:56:17

+13614

<hillo-> +5 RR

mitä vikaa koirissa ja lehmissä on?!

30

Kommentit (28)

Piilota OFF-Topic keskustelu

21.08.17 18:59

<Dixie T> Rotujen sekoittuminen pitäisi ollakin laissa kielletty

16.08.17 01:22

<jennyanydots> Olipa epätoivoinen

15.08.17 23:20

<LionKing138> Jopa 50 vuotta aiemmin saksassa olisi ollut ihan normi juttu.

15.08.17 21:30

<Kheldaur> Tämä on monella tapaa väärin

15.08.17 19:36

<heipparallaa> SuperC Väärä valtio, sanonnalla viitataan itänaapuriin.

15.08.17 16:08

<Morasankari> Kun nykypäivän menoa katsoo, niin ei olis kannattanut tuota junaa päästää liikkeelle.

15.08.17 12:48

<SuperC> the_ad_ Nääh, ei täällä (suurin osa aikanaan) nyt niin junttia väkeä ole. Toisaalta, jos tuossa olisi 10+ blondi muija ja musta mies, väitteesi saattaisi hyvin äkkiä muuttua todeksi ja siksipä se luultavammin tuollakin oli näin pitkään voimassa.

15.08.17 12:43

<SuperC> jubs LOMM Jep ja vuosi tuota ennen tuon takapajulan väki kävi kuussa. Iso maa, isot toleranssit, vai miten se meni?

15.08.17 12:22

<Tapio_Rautavaara> Etsin Anje:n kommenttia mutta sen käyttäjähän poistettiin :-(

15.08.17 12:18

<zapeli> eihän tuo tarvinnut ku googleen kirjottaa niin heti löytyy tietoa sen lesbo tyttärestä joka taisteli homo avioliiton vuoksi

15.08.17 12:11

<rumamuukalainen> Suvakki

15.08.17 12:00

<tuuhee> Mitenköhän sen puuvillapaidan kanssa tai voiko kuulumisia kysyä tyyliin what's up my nigga.

15.08.17 11:42

<fretkillr> harmi että suomessa (...)t saa liikkua vapaana.

15.08.17 11:35

<LOMM> jubs Se on kyllä totta, että nää on vielä suhteellisen uusia juttuja joka puolella. Pitää myös muistaa, että noihin aikoihin oli vielä pakko mennä naimisiin Suomessakin. Ei sitä katsottu hyvällä, jo syntyi lapsi aviottomaan suhteeseen. Kerran yksi lääkäri kertoi, että sen tekia Suomessa on hirveät määrät "keskosina syntyneitä" lapsia noilta vuosikymmeniltä, kun ihmiset tajus tulleensa raskaaks, ne meni sitten äkkiä naimisiin ja raskauden alkukohta määritettiin vasta naimisiinmenon jälkeen.

15.08.17 11:29

<Kötrsy> Kiirekin on ollut kun katsoo morsmaikun vatsaa...

15.08.17 11:04

<PeterNorth> No totta helvetissä pari on mustavalkoinen, koska kuva on mustavalkoinen.

15.08.17 11:02

<Possu Lihavamanaatti> Mitä yhteistä on apinalla ja rasistilla? Apinan vanhemmat ei ole sukua keskenään.

15.08.17 11:02

<jubs> LOMM On toki vähemmän takapajula, mutta muistetaan, että homous oli Suomessa rikos vielä vuoden tuon kuvan ottamisen jälkeen.

15.08.17 10:57

<Why> Mustavalkoiset kuvat keksittiin juuri tähän tarkoitukseen

15.08.17 10:37

<Zerppis> Pappi oli varmaankin. "julistan sinut jarkko pekka petelius ja ton Neegerin aviopariksi, voit suudella apinaa."

-15
15.08.17 10:36

<Vastaranta> Jottei tartte taittaa niskoja kuvatekstiä lukiessa: "Jackson, Mississippi. Aug. 2. MARRIED IN MISSISSIPPI- Roger Mills and his new bride, the former Berta Linson, cut their wedding cake shortly after they were married in Jackson, Miss., sunday. The interracial marriage ended one of Mississippi´s final racial barriers"

15.08.17 10:05

<the_ad_> Gangstaängstä Jos kysyttäis perus rasialaiselta niin tällaista olis vieläkin.

15.08.17 09:37

<LOMM> On toi Jenkkilä kyllä sellanen helvetin takapajula, että sen aina välillä unohtaa. Suomi on kyllä hyvä maa elää.

15.08.17 09:31

<EskoVee> Hieno aviopari. On ne vaan käsittämättömän apinoita nämä rasistit. Ps. Ei Suomessa ole laitonta eläimiinsekaantuminen, mikäli ei aiheuta eläimille kipua tai kärsimystä.Toisaalta en ymmärrä sitäkään perversiota.

15.08.17 09:24

<Garbanzo> Kuvastakin pitänyt tehdä mustavalkoinen.

15.08.17 09:08

<Gangstaängstä> Yllättävää miten vähän aikaa tarvitsee mennä takaisin päin, että tällaistakin vielä tulee vastaan.

137
15.08.17 08:58

<pomes> Hah, sulhanen pukeutuu mustaan ja morsian valkoiseen, koittais jo päättää

15.08.17 08:56

<hillo-> mitä vikaa koirissa ja lehmissä on?!

Foorumilla tapahtuu

Tarkastusjonossa on 20 mediaa! Lähetä uusi kuva/video tästä.
Lähetä uusi media

Riemurasia kysyy:

Oletko ikinä harrastanut seksiä toisen ihmisen kanssa?

kyllä
en
kyllä ja niin teen jatkossakin.
en, enkä aijo niin tehdäkään.

SAMANKALTAISIA

Venäläinen asekauppa

5 712 katselukertaa

Siivekästä menoa

9 130 katselukertaa

Ekaa kertaa reiveissä

7 544 katselukertaa

Kommentointiin liittyvät säännöt

  • Pyri kunnioittamaan muita kirjoittajia ja heidän mielipiteitään.
  • Merkitse kommenttisi lähetysvaiheessa off-topiciksi mikäli se ei liity mitenkään itse mediaan.
  • Ylläpidolla on oikeus poistaa kommentti ilman mitään erillistä ilmoitusta.
  • Jylppy-Galleriaan ei hyväksytä poliittisten äärilaitojen riitelyä tai maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä medioita tai kommentteja, niillä ei ole mitään viihdearvoa eivätkä ne tästä syystä sovellu Riemurasiaan.
  • Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kiellettyä.
  • Väkivallalla tai millään muullakaan uhkailua ei sallita, kohdistuipa se toiseen kirjoittajaan, julkisuuden henkilöön tai tuntemattomaan ihmiseen. Myöskään muita ei saa kannustaa väkivaltaan tai vainoon.
  • Linkit jotka sisältävät erotiikkaa, väkivaltaa, häiritseviä kuvia tai mainontaa ovat kiellettyjä.
  • Poistamme mainostarkoituksessa laaditut kirjoitukset, olipa mainostettava asia sitten tavara, palvelu, aate tai maailmankatsomus. Puolueen tai uskonnon kiihkeä tuputtaminen voi olla myös mainostamista.
  • Yksityiselämään kuuluvia asioita ei saa julkaista. Tämä tarkoittaa mm. puhelinnumeroita, osoitetietoja ja sähköpostiosoitteita.
  • Toistuva saman asian kommentointi on kiellettyä.
  • Mediaan liittymättömät kommentit, kuten maahanmuuttopoliikka tapahtuu foormilla. Pääset siihen tästä. Sallimme kuitenkin mediaan liittymättömät kirjoitukset tietyissä rajoissa. On myös välillä piristävää kuulla käyttäjien omia hauskoja kokemuksia elämästä.
  • Jatkuvista sääntöjen rikkomisesta ylläpidolla on oikeus antaa käyttäjälle varoitus (7 päivän kirjoitus -ja äänestyskielto) sekä räikeimmissä tapauksissa porttikielto sivustolle tai tunnuksen poisto.
  • Kaikkien näiden sääntöjen jälkeen pyritään pitämään keskustelu kuitenkin rentona.