Quantcast

Lähettäjä:

CaptainCarlos CaptainCarlos

Neger-sukellusvene

Neger oli Natsi-Saksan vuonna 1943 kehitetty yhden miehen sukellusvene. Nimensä tämä jäynälaite sai suunnittelijaltaan, Richard Mohrilta, jonka sukunimi tarkoittaa Mauria, eli siis Maurit-kansan edustajaa. Neger rakennettiin kahteen G7e-torpedoon. Alempi oli laukaistavissa, mutta ylempi tehtiin kivemmaksi muuttamalla taistelukärki ohjaamoksi. Tämä tehtiin lisäämällä ohjausjärjestelmät, vehnäolutta, akryylikupu, Führerin pienoistaulu sekä muut kriittiset ihmisen toimintakyvyn ylläpitämiseen vaadittavat laitteistot ja asiat. Alus painoi 2,7 tonnia ja saavutti 4 solmun nopeuden, joka tarkoittaa 7,41 km/h. Vertailun vuoksi, kesykana kykenee 14 km/h vauhtiin. Tämä Churchillin dildo oli pinnan alla piilevä vaara, mutta se oli vaaraksi kuljettajalleenkin. 80 % Negerin käyttäjistä eivät selvinneet hengissä. Tappiolukujen takia ja koska Neger ei kyennyt itse sukeltamaan sekä omasi ainoastaan 55 kilometrin toimintasäteen, jäi Negerin käyttö suhteellisen vähälle. Aluksia rakennettiin noin 200 kappaletta ja niitä käytettiin ainakin kolmessa eri operaatiossa. Negerien tuottamat tappiot ovat osittain kyseenalaisia, mutta yleisesti voidaan sanoa, että kyllä se jotain tuhoa ja penetraatiota teki. Ylemmässä kuvassa on Neger innokas käyttäjä sisällään ja alemmassa kuvassa jatkokehitysmalli, Marder, joka oli mm. sukellustankilla varustettu. Tämä tarkoitti sitä, että Marder kykeni myös sukeltamaan. Marderiin lisättiin myös lisävarustelu, joka mahdollisti kuvun (joka toimi kulkureittinä) aukaisemisen myös sisäpuolelta. Mardereita valmistettiin noin 300 kappaletta ja Marderista edelleen kehitettiin Hai, joka jäi ainoastaan kokeelliselle tasolle.

4 / 5 (69 ääntä)

Neger-sukellusvene - Neger oli Natsi-Saksan vuonna 1943 kehitetty yhden miehen sukellusvene. Nimensä tämä jäynälaite sai suunnittelijaltaan, Richard Mohrilta, jonka sukunimi tarkoittaa Mauria, eli siis Maurit-kansan edustajaa.

Neger rakennettiin kahteen G7e-torpedoon. Alempi oli laukaistavissa, mutta ylempi tehtiin kivemmaksi muuttamalla taistelukärki ohjaamoksi. Tämä tehtiin lisäämällä ohjausjärjestelmät, vehnäolutta, akryylikupu, Führerin pienoistaulu sekä muut kriittiset ihmisen toimintakyvyn ylläpitämiseen vaadittavat laitteistot ja asiat.

Alus painoi 2,7 tonnia ja saavutti 4 solmun nopeuden, joka tarkoittaa 7,41 km/h. Vertailun vuoksi, kesykana kykenee 14 km/h vauhtiin. Tämä Churchillin dildo oli pinnan alla piilevä vaara, mutta se oli vaaraksi kuljettajalleenkin. 80 % Negerin käyttäjistä eivät selvinneet hengissä.

Tappiolukujen takia ja koska Neger ei kyennyt itse sukeltamaan sekä omasi ainoastaan 55 kilometrin toimintasäteen, jäi Negerin käyttö suhteellisen vähälle. Aluksia rakennettiin noin 200 kappaletta ja niitä käytettiin ainakin kolmessa eri operaatiossa. Negerien tuottamat tappiot ovat osittain kyseenalaisia, mutta yleisesti voidaan sanoa, että kyllä se jotain tuhoa ja penetraatiota teki.

Ylemmässä kuvassa on Neger innokas käyttäjä sisällään ja alemmassa kuvassa jatkokehitysmalli, Marder, joka oli mm. sukellustankilla varustettu. Tämä tarkoitti sitä, että Marder kykeni myös sukeltamaan. Marderiin lisättiin myös lisävarustelu, joka mahdollisti kuvun (joka toimi kulkureittinä) aukaisemisen myös sisäpuolelta. Mardereita valmistettiin noin 300 kappaletta ja Marderista edelleen kehitettiin Hai, joka jäi ainoastaan kokeelliselle tasolle.

Julkaistu: 11.11.2017 13:37

2.5K
Palkkio lähettäjälle: +100 RR

Lähettäjä: CaptainCarlos CaptainCarlos

Otsikko: Neger-sukellusvene

Kuvaus: Neger oli Natsi-Saksan vuonna 1943 kehitetty yhden miehen sukellusvene. Nimensä tämä jäynälaite sai suunnittelijaltaan, Richard Mohrilta, jonka sukunimi tarkoittaa Mauria, eli siis Maurit-kansan edustajaa. Neger rakennettiin kahteen G7e-torpedoon. Alempi oli laukaistavissa, mutta ylempi tehtiin kivemmaksi muuttamalla taistelukärki ohjaamoksi. Tämä tehtiin lisäämällä ohjausjärjestelmät, vehnäolutta, akryylikupu, Führerin pienoistaulu sekä muut kriittiset ihmisen toimintakyvyn ylläpitämiseen vaadittavat laitteistot ja asiat. Alus painoi 2,7 tonnia ja saavutti 4 solmun nopeuden, joka tarkoittaa 7,41 km/h. Vertailun vuoksi, kesykana kykenee 14 km/h vauhtiin. Tämä Churchillin dildo oli pinnan alla piilevä vaara, mutta se oli vaaraksi kuljettajalleenkin. 80 % Negerin käyttäjistä eivät selvinneet hengissä. Tappiolukujen takia ja koska Neger ei kyennyt itse sukeltamaan sekä omasi ainoastaan 55 kilometrin toimintasäteen, jäi Negerin käyttö suhteellisen vähälle. Aluksia rakennettiin noin 200 kappaletta ja niitä käytettiin ainakin kolmessa eri operaatiossa. Negerien tuottamat tappiot ovat osittain kyseenalaisia, mutta yleisesti voidaan sanoa, että kyllä se jotain tuhoa ja penetraatiota teki. Ylemmässä kuvassa on Neger innokas käyttäjä sisällään ja alemmassa kuvassa jatkokehitysmalli, Marder, joka oli mm. sukellustankilla varustettu. Tämä tarkoitti sitä, että Marder kykeni myös sukeltamaan. Marderiin lisättiin myös lisävarustelu, joka mahdollisti kuvun (joka toimi kulkureittinä) aukaisemisen myös sisäpuolelta. Mardereita valmistettiin noin 300 kappaletta ja Marderista edelleen kehitettiin Hai, joka jäi ainoastaan kokeelliselle tasolle.

Hakusanat: natsi, saksa, sota, maailmansota, sukellusvene, torpedo, neger, merisota,

4 / 5 (69 ääntä)

ILMOITA ASIATON SISÄLTÖ

Mikäli tämä mediatiedosto on mielestäsi sopimaton tai omistat tekijänoikeudet mediatiedostoon ja haluat sen poistettavaksi, voit lähettää siitä meille ilmoituksen.

Valitse mielestäsi parhaiten kuvaava ilmoitus mediatiedostosta.

Syy

repostMediaId

Lyhyt selvitys

Merkkejä jäljellä

600

Kommentointiin liittyvät säännöt voit lukea tästä.

Kommentti ei liity mediaan

Eniten ääniä saaneet kommentit

Aika: 2017-11-11 14:15:36

+158700

<Garbanzo> +5 RR

Ja sensuurilistalle lisättäväksi; Mauri, Maurit, Maurikansa, jne

87

Aika: 2017-11-11 13:40:40

+13742

<PanZe> +5 RR

Neger :)

78

Aika: 2017-11-11 14:07:40

+158700

<Garbanzo> +5 RR

Minulta pisteet siitä että kerrankin näin maallikolle utopistinen, merisolmut, oli muunnettu ymmärretäävään muotoon.

61

Aika: 2017-11-11 20:03:18

+14752

<SuperC> +5 RR

Mein neger

22

Kommentit (20)

Piilota OFF-Topic keskustelu

19.11.2017 13:01

<harmless> "kriittiset ihmisen toimintakyvyn ylläpitämiseen vaadittavat laitteistot ja asiat." -> wifi, pronhub, etc

12.11.2017 18:13

<prohvetoija> Kyllä taitais iskeä ahtaanpaikan kammo tuolla vaikkei sitä vielä oliskaan...

12.11.2017 12:30

<mikis-> oispa Führerin pienoistaulu.

12.11.2017 11:52

<torakka88> Pekkarisen negeri.. höhö :P

12.11.2017 00:33

<Aasainusko> Sibila

11.11.2017 21:22

<Maqe> Kuvaus yrittää olla hauska, ei onnistunut...

-10
11.11.2017 20:03

<SuperC> Mein neger

11.11.2017 20:02

<TissiTuttiritari> N3ekerimallin sukellusvene :DDD

11.11.2017 19:01

<vattumies> Fuhrerin pienoistaulu :D

11.11.2017 18:29

<störde> Ymmärsinkö oikein, että ensimmäisestä mallista ei ohjaaja päässyt ulos ilman ulkopuolista apua? Ilmankos tappioluvut oli huikeita.

11.11.2017 18:21

<RobLaama> Hieno kuvaus, kiitos siitä lähettäjälle

11.11.2017 17:13

<Mulqwist> Kaikissa sukellusveneissä kuskille täytyy olla vehnäolutta...kuka noita selvinpäin ajelisi...

11.11.2017 16:23

<windosrmagistus> luovuutta ja läpimenovoimaa

11.11.2017 15:45

<lask90> "Negerit v*ttuun suomesta!" -Stalin

11.11.2017 14:56

<Peekele> Japanilaiset veivät tämänkin vähän pidemmälle omalla tyylillään: https://en.wikipedia.org/wiki/Kaiten

11.11.2017 14:15

<Garbanzo> Ja sensuurilistalle lisättäväksi; Mauri, Maurit, Maurikansa, jne

11.11.2017 14:07

<Garbanzo> Minulta pisteet siitä että kerrankin näin maallikolle utopistinen, merisolmut, oli muunnettu ymmärretäävään muotoon.

11.11.2017 14:05

<Why> Ei se ihmisen tappaminen niin helppoa ole.

11.11.2017 13:51

<jarski99> Onpas rasisitinen nimi sukellusveneellä, mutta hienonnäköinen vehje ja kuvauksesta 4.5/5.

11.11.2017 13:40

<PanZe> Neger :)

Foorumilla tapahtuu

Jonossa on 2 mediaa! Lähetä uusi kuva/video tästä.
Lähetä uusi media

Riemurasia kysyy:

Jos kannabis -laillistettaisiin Suomessa, mikä olisi mielestäsi sopiva ikäraja sen käyttöön viihdetarkoituksessa?

K18 (sallittu kahdeksantoista vuotta täyttäneille, kuten tupakka ja olut)
K20 (sallittu kaksikymmentä vuotta täyttäneille)
K21
K25
K30
K35
K40
Muu, vastaus kommenteissa
Sallittu vain eläkeläisille.
Kanada

SUOSITUIMMAT MEDIAT

Sattuma-leipä

Sattuma-leipä

19 130 katselukertaa

Bill Clinton

Bill Clinton

18 979 katselukertaa

Postin palvelut

Postin palvelut

17 764 katselukertaa

Seuraavat uutiset

Seuraavat uutiset

17 330 katselukertaa

Kommentointiin liittyvät säännöt

  • Pyri kunnioittamaan muita kirjoittajia ja heidän mielipiteitään.
  • Merkitse kommenttisi lähetysvaiheessa off-topiciksi mikäli se ei liity mitenkään itse mediaan.
  • Ylläpidolla on oikeus poistaa kommentti ilman mitään erillistä ilmoitusta.
  • Jylppy-Galleriaan ei hyväksytä poliittisten äärilaitojen riitelyä tai maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä medioita tai kommentteja, niillä ei ole mitään viihdearvoa eivätkä ne tästä syystä sovellu Riemurasiaan.
  • Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kiellettyä.
  • Väkivallalla tai millään muullakaan uhkailua ei sallita, kohdistuipa se toiseen kirjoittajaan, julkisuuden henkilöön tai tuntemattomaan ihmiseen. Myöskään muita ei saa kannustaa väkivaltaan tai vainoon.
  • Linkit jotka sisältävät erotiikkaa, väkivaltaa, häiritseviä kuvia tai mainontaa ovat kiellettyjä.
  • Poistamme mainostarkoituksessa laaditut kirjoitukset, olipa mainostettava asia sitten tavara, palvelu, aate tai maailmankatsomus. Puolueen tai uskonnon kiihkeä tuputtaminen voi olla myös mainostamista.
  • Yksityiselämään kuuluvia asioita ei saa julkaista. Tämä tarkoittaa mm. puhelinnumeroita, osoitetietoja ja sähköpostiosoitteita.
  • Toistuva saman asian kommentointi on kiellettyä.
  • Mediaan liittymättömät kommentit, kuten maahanmuuttopoliikka tapahtuu foormilla. Pääset siihen tästä. Sallimme kuitenkin mediaan liittymättömät kirjoitukset tietyissä rajoissa. On myös välillä piristävää kuulla käyttäjien omia hauskoja kokemuksia elämästä.
  • Jatkuvista sääntöjen rikkomisesta ylläpidolla on oikeus antaa käyttäjälle varoitus (7 päivän kirjoitus -ja äänestyskielto) sekä räikeimmissä tapauksissa porttikielto sivustolle tai tunnuksen poisto.
  • Kaikkien näiden sääntöjen jälkeen pyritään pitämään keskustelu kuitenkin rentona.