Quantcast

Lähettäjä:

seveq seveq

Pohjois-Sentinel

Pohjois-Sentinel on Intialle kuuluva 72 neliökilometrin kokoinen saari Andamaanien saariryhmässä Bengalinlahdella. Saaren alkuasukkaat, sentinelit, lienevät yksi maailman eristyneimmistä ja sisäsiittoisimmista kansoista. He kieltäytyvät kontaktista ulkomaailman kanssa. Intian viimeisimmän väestönlaskennan mukaan saarella asuu 18 naista ja 21 miestä. Väestönlaskenta jouduttiin suorittamaan helikopterista ja tulokseen on suhtauduttava varauksellisesti. Arviot sentinelien määrästä vaihtelevatkin 39:n ja 500:n välillä. Maaliskuussa 2005 Andamaanien hallinto teki päätöksen, jonka mukaan alkuasukkaiden asioihin sekaantuminen minimoidaan. Tammikuussa 2006 kaksi humalaista intialaista kalastajaa rantautui saarelle. Molemmat tapettiin ja haudattiin. Intian viranomaiset yrittivät noutaa ruumiit saarelta, mutta sentinelit estivät maahan tunkeutumisen nuolisateella. Noin 60 kilometriä Pohjois-Sentineliltä etelään sijaitsee Etelä-Sentinelin saari, joka on asumaton ja kooltaan vain 160 hehtaaria. Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Sentinel Lisää aiheesta https://www.youtube.com/watch?v=1WqqMpGxyFQ

4.8 / 5 (119 ääntä)

Pohjois-Sentinel - Pohjois-Sentinel on Intialle kuuluva 72 neliökilometrin kokoinen saari Andamaanien saariryhmässä Bengalinlahdella.

Saaren alkuasukkaat, sentinelit, lienevät yksi maailman eristyneimmistä ja sisäsiittoisimmista kansoista. He kieltäytyvät kontaktista ulkomaailman kanssa. Intian viimeisimmän väestönlaskennan mukaan saarella asuu 18 naista ja 21 miestä. Väestönlaskenta jouduttiin suorittamaan helikopterista ja tulokseen on suhtauduttava varauksellisesti. Arviot sentinelien määrästä vaihtelevatkin 39:n ja 500:n välillä.

Maaliskuussa 2005 Andamaanien hallinto teki päätöksen, jonka mukaan alkuasukkaiden asioihin sekaantuminen minimoidaan. Tammikuussa 2006 kaksi humalaista intialaista kalastajaa rantautui saarelle. Molemmat tapettiin ja haudattiin. Intian viranomaiset yrittivät noutaa ruumiit saarelta, mutta sentinelit estivät maahan tunkeutumisen nuolisateella.

Noin 60 kilometriä Pohjois-Sentineliltä etelään sijaitsee Etelä-Sentinelin saari, joka on asumaton ja kooltaan vain 160 hehtaaria.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Sentinel

Lisää aiheesta https://www.youtube.com/watch?v=1WqqMpGxyFQ

Julkaistu: 31.3.2016 17:59

2.5K

Lähettäjä: seveq seveq

Otsikko: Pohjois-Sentinel

Kuvaus: Pohjois-Sentinel on Intialle kuuluva 72 neliökilometrin kokoinen saari Andamaanien saariryhmässä Bengalinlahdella. Saaren alkuasukkaat, sentinelit, lienevät yksi maailman eristyneimmistä ja sisäsiittoisimmista kansoista. He kieltäytyvät kontaktista ulkomaailman kanssa. Intian viimeisimmän väestönlaskennan mukaan saarella asuu 18 naista ja 21 miestä. Väestönlaskenta jouduttiin suorittamaan helikopterista ja tulokseen on suhtauduttava varauksellisesti. Arviot sentinelien määrästä vaihtelevatkin 39:n ja 500:n välillä. Maaliskuussa 2005 Andamaanien hallinto teki päätöksen, jonka mukaan alkuasukkaiden asioihin sekaantuminen minimoidaan. Tammikuussa 2006 kaksi humalaista intialaista kalastajaa rantautui saarelle. Molemmat tapettiin ja haudattiin. Intian viranomaiset yrittivät noutaa ruumiit saarelta, mutta sentinelit estivät maahan tunkeutumisen nuolisateella. Noin 60 kilometriä Pohjois-Sentineliltä etelään sijaitsee Etelä-Sentinelin saari, joka on asumaton ja kooltaan vain 160 hehtaaria. Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Sentinel Lisää aiheesta https://www.youtube.com/watch?v=1WqqMpGxyFQ

Hakusanat: Pohjois-Sentinel, alkuasukas, ugalabugala, keihäs, nuolisade, helikopteri, saari, sisäsiittoinen, sentineli, intia, andamaani, bengalinlahti,

4.8 / 5 (119 ääntä)

ILMOITA ASIATON SISÄLTÖ

Mikäli tämä mediatiedosto on mielestäsi sopimaton tai omistat tekijänoikeudet mediatiedostoon ja haluat sen poistettavaksi, voit lähettää siitä meille ilmoituksen.

Valitse mielestäsi parhaiten kuvaava ilmoitus mediatiedostosta.

Syy

repostMediaId

Lyhyt selvitys

Merkkejä jäljellä

600

Kommentointiin liittyvät säännöt voit lukea tästä.

Kommentti ei liity mediaan

Eniten ääniä saaneet kommentit

Aika: 2016-03-31 18:10:56

+879

<Blaster Worm>

Breaking news: YLE on sensuroinut Aziz-sketsit kummeleista: https://twitter.com/yleareena/status/715549712334635008

326

Aika: 2016-03-31 18:11:56

+11604

<pakkopulla7>

Saarella on tajuttu ettei kulttuurin rikastamisesta seuraa mitään hyvää.

252

Aika: 2016-03-31 18:51:45

+8271

<kuli78>

Tammikuussa 2006 kaksi humalaista intialaista kalastajaa rantautui saarelle. Molemmat tapettiin ja haudattiin. . Repesinkin ihan totaalisesti tästä. Suomesta voisi lähettää muutaman monikulttuurisuuskorrdinaattorin tuonne niille tapoja ja "kohtaamista" opettamaan.

155

Aika: 2016-03-31 19:06:26

+46203

<haisuvatukka>

humalaisten vene on siellä vieläkin (google maps): http://tinyurl.com/zwtpm5q

148

Aika: 2016-03-31 18:40:09

+143897

<Valkoinenkuolema>

YLE ... kiss your funding goodbye saatanan kusipäät !

48

Kommentit (54)

Piilota OFF-Topic keskustelu

05.12.2018 16:48

<JEEhova> Blaster Worm tälläi 3 vuotta myöhässä, Päätös tuli iha kummeleilta eikä Yleltä. Silvennoine ja pojat ajatteli ettei oikein sovi nykypäivään.

05.04.2016 01:26

<irou> hyi helvetin vittu miettikääs kun teidät pudotettais tonne keskelle ilman mitään varustusta. 4km mihin tahansa suutaan pakoa tollasessa intialaisessa vietnamleffoista tutussa metsässä jotkut hullut alkuasukkaat perässä jotka tappavat kaiken epämääräisen minkä näkevät

02.04.2016 12:57

<roy_> The Forest!

01.04.2016 22:20

<Kapteeni Kalsonki> #unelma

01.04.2016 15:21

<Häröö> Hyvää mainosta Aziz pätkille, nyt ainakin menee kaikki katsomaan ne ;D

01.04.2016 10:22

<vikii> Mä haluan tonne

01.04.2016 08:10

<rantapallero> Yleisradion luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén: On varmaan mahdollista, että mikäli tämä maailma tämän asian ympärillä menee parempaan suuntaan, niin ne voidaan joskus palauttaa.

01.04.2016 02:17

<W4LD0> Madventures tuonne!

01.04.2016 00:23

<Teht> Blaster Worm Mitä minä sanoinkaan aikaisemmin! Kyseessä ei ollut Aziz, mutta kummelit kumminkin. /video/Kultainen 90 luku/168804

31.03.2016 23:49

<Semirotta> Kyseessähän on siis intia....

31.03.2016 23:30

<Paskakökäle> Tosta tuli mieleen tää Adamstown. Mihin 1790 ajautu porukka kapinallisia vai mitälie merirosmoja ja hajosko niitten laiva vai mitä kun jäivät/ei päässy pois saarelta. jäivät sinne sitten ja asuttivat saaren. 2011 väkiluku ollu 56. https://en.wikipedia.org/wiki/Adamstown,_Pitcairn_Islands

31.03.2016 23:09

<SirJakkuson> haisuvatukka Hö. Ei street viewiä saatavilla. :(

31.03.2016 22:33

<kuubo> Tuolla on otettu tosissaan "rajat kiinni!"

31.03.2016 22:05

<Hiljainen_Hevimies> Stubido tonne.

31.03.2016 22:03

<Hiljainen_Hevimies> Blaster Worm Ei oo yllätys että yle sensuroi jotain...

31.03.2016 21:35

<Auron> "Uskoisin, että Aziz-sketsit palautetaan heti pikimmiten, kun todetaan ettei maailmassa enää ole combat fightereita" Ei vittu voiko tosiaan Ylen toimittaja vastata noin?

31.03.2016 21:21

<terapeutti> Varmaan ennemminkin tapettu ja syöty.

31.03.2016 20:30

<Qsettaja> Öljylähde tonne.

31.03.2016 20:15

<Rieti-kissa> Boba Lue nyt edes top-kommentit ensin.

31.03.2016 20:13

<Boba> Kattelin Google Mapsista satelliittikuvia Pohjois-Sentielista ja törmäsin haaksirikkoutuneeseen laivaan. Olisiko tämä se kalastajien laiva? https://www.google.fi/maps/place/11%C2%B035'36.7%22N+92%C2%B012'44.9%22E/@11.5936267,92.2118813,541m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x0:0x0

31.03.2016 20:10
31.03.2016 19:53

<Nickysix> huumori on aika monen asian yläpuolella. sensuroinnin yläpuolella ainakin. tämä pitäisi oppia jo nuorena ettei tarvitsisi käyttää sitä päätösvaltaa tälläisiin naurettavuuksiin vanhenpana. hävetkää!

31.03.2016 19:43

<Dobweiler> Blaster Worm Jokainen maksaa sekä siitä että YLE sensuroi ja siitä ettei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä. Onneksi, vitun, olkoon!

31.03.2016 19:43

<OyPrimo> Taru kertoo että Kummelit itse pyysivät Azizit pois. Mene ja tiedä onko totta.

31.03.2016 19:10

<Zyrppa> mä muutan tonne etelä-sentinelin saarelle. ja paree pysyä pois muiden sit

31.03.2016 19:06

<haisuvatukka> humalaisten vene on siellä vieläkin (google maps): http://tinyurl.com/zwtpm5q

148
31.03.2016 19:00

<Loleolegenes> Itsekin kieltäydyn kontaktista ulkomaailman kanssa ja se on kuulemma jotenkin ongelma.

31.03.2016 19:00

<Mottimatti> suomen hallitus tonne.

31.03.2016 18:58

<herald> Jos intiaanit ois tehny saman tervetulon eurooppalaisille, ni jenkeissäki saattas olla vielä älyllistä elämää :)

31.03.2016 18:53

<DRAVENN> kuli78 mahtava idea! kaikki terroristit jotka jäävät elävänä kiinni, tulisi pudottaa laskuvarjolla tuonne.

31.03.2016 18:51

<kuli78> Tammikuussa 2006 kaksi humalaista intialaista kalastajaa rantautui saarelle. Molemmat tapettiin ja haudattiin. . Repesinkin ihan totaalisesti tästä. Suomesta voisi lähettää muutaman monikulttuurisuuskorrdinaattorin tuonne niille tapoja ja "kohtaamista" opettamaan.

155
31.03.2016 18:46

<HardPorari> Vanhat ja nuoret vassarit ei Ylelläkään ikinä petä

31.03.2016 18:46

<TheJoshi> Blaster Worm Jumalauta, mä arvasin tän!

31.03.2016 18:40

<Valkoinenkuolema> YLE ... kiss your funding goodbye saatanan kusipäät !

31.03.2016 18:29

<Aprinboobsface> Tappavat vierailijat ja haluavat elää eristyksissä. Tuntisin itseni kotiutuneeksi tuolla.

31.03.2016 18:27

<pegapega> Mikä vittu niitä yleläisiä vaivaa?!

31.03.2016 18:27

<seveq> Tonny Sen takia lisäsinkin pari linkkiä kuvaukseen, että voi itse tutkia aiheesta enemmän jos kiinnostaa.

31.03.2016 18:16

<svk> Aitoja puhdasverisiä.

31.03.2016 18:16

<Tonny> "Ilmakuva ei liity mediaan" tai liittyy muttei anna mitään arvoa julkaisulle.

31.03.2016 18:13

<pekzza> Jehovat varmaan käy mutta eivät taida palata.

31.03.2016 18:12

<windosrmagistus> Blaster Worm ei jumalauta, ei helvetti, melkein on nyt pakko tehdä witter tili että vo käydä haukkumassa yleä

31.03.2016 18:11

<pakkopulla7> Saarella on tajuttu ettei kulttuurin rikastamisesta seuraa mitään hyvää.

252
31.03.2016 18:11

<jabesair> Iltalehti tai mikä tahansa muu media Suomessa uutisois tämän saaren seuraavasti. Saari täynä rasisteja katso kuvat!

31.03.2016 18:10

<Blaster Worm> Breaking news: YLE on sensuroinut Aziz-sketsit kummeleista: https://twitter.com/yleareena/status/715549712334635008

326
31.03.2016 18:10

<BetBet> Naispuolinen kalastaja olisi otettu rinkiin mukaan.

31.03.2016 18:08

<led zeppe1in 93> Tuolla jyllää viidakon ote.

31.03.2016 18:06

<LostGspot> Ja kaikki naiset on femakkolesboja

31.03.2016 18:05

<rautahuilu> Tuolla eletään wanhan sanonnan mukaan.

31.03.2016 18:05

<Puciato> VOK tuonne.

31.03.2016 18:05

<Alhimiq> VOK ei nähtävästi saada sinne

31.03.2016 18:04

<Hoki> siellä näemmä seurataan ihan kirjaimellisesti tuota sanontaa "pidetään hyvät geenit suvussa"

31.03.2016 18:04

<TheJoshi> sitä sukurutsauksen määrää...

31.03.2016 18:03

<olmu> Tuolla kuvattiin varmaan Lost.

31.03.2016 18:03

<jamqqa> Vituttais olla yks niistä kolmesta, jotka menee ryyppyillan jälkeen yksin nukkumaan. Pikkuveli vielä nussii sun siskoa viereisessä huoneessa

Foorumilla tapahtuu

Jonossa on 37 mediaa! Lähetä uusi kuva/video tästä.
Lähetä uusi media

Ei kyselyä tälle päivälle. Lisää uusi kysely tästä.

SUOSITUIMMAT MEDIAT

nöpöttää

nöpöttää

24 163 katselukertaa

Vene tasapainoiseksi

Vene tasapainoiseksi

23 935 katselukertaa

Hoida hommasi

Hoida hommasi

22 512 katselukertaa

En ole ainoa, joka mokaa

En ole ainoa, joka mokaa

20 181 katselukertaa

Kokoukset

Kokoukset

19 398 katselukertaa

Kommentointiin liittyvät säännöt

  • Pyri kunnioittamaan muita kirjoittajia ja heidän mielipiteitään.
  • Merkitse kommenttisi lähetysvaiheessa off-topiciksi mikäli se ei liity mitenkään itse mediaan.
  • Ylläpidolla on oikeus poistaa kommentti ilman mitään erillistä ilmoitusta.
  • Jylppy-Galleriaan ei hyväksytä poliittisten äärilaitojen riitelyä tai maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä medioita tai kommentteja, niillä ei ole mitään viihdearvoa eivätkä ne tästä syystä sovellu Riemurasiaan.
  • Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kiellettyä.
  • Väkivallalla tai millään muullakaan uhkailua ei sallita, kohdistuipa se toiseen kirjoittajaan, julkisuuden henkilöön tai tuntemattomaan ihmiseen. Myöskään muita ei saa kannustaa väkivaltaan tai vainoon.
  • Linkit jotka sisältävät erotiikkaa, väkivaltaa, häiritseviä kuvia tai mainontaa ovat kiellettyjä.
  • Poistamme mainostarkoituksessa laaditut kirjoitukset, olipa mainostettava asia sitten tavara, palvelu, aate tai maailmankatsomus. Puolueen tai uskonnon kiihkeä tuputtaminen voi olla myös mainostamista.
  • Yksityiselämään kuuluvia asioita ei saa julkaista. Tämä tarkoittaa mm. puhelinnumeroita, osoitetietoja ja sähköpostiosoitteita.
  • Toistuva saman asian kommentointi on kiellettyä.
  • Mediaan liittymättömät kommentit, kuten maahanmuuttopoliikka tapahtuu foormilla. Pääset siihen tästä. Sallimme kuitenkin mediaan liittymättömät kirjoitukset tietyissä rajoissa. On myös välillä piristävää kuulla käyttäjien omia hauskoja kokemuksia elämästä.
  • Jatkuvista sääntöjen rikkomisesta ylläpidolla on oikeus antaa käyttäjälle varoitus (7 päivän kirjoitus -ja äänestyskielto) sekä räikeimmissä tapauksissa porttikielto sivustolle tai tunnuksen poisto.
  • Kaikkien näiden sääntöjen jälkeen pyritään pitämään keskustelu kuitenkin rentona.