Quantcast
0sQ

PYSÄYTETÄÄN METSÄHALLITUSLAKI

Me allekirjoittaneet emme hyväksy Suomen luonnon yhtiöittämistä. Mikä on yhtiöitetty, on myytävissä. Hallituksen esittämässä uudessa metsähallituslaissa lukee:nn"[P]äätös, jonka toteuttamisen johdosta valtio lakkaisi olemasta yhtiön ainoa omistaja tai luopuisi enemmistöstään yhtiössä, edellyttää eduskunnan suostumusta." (HE 132/2015 vp)nnTämä ei ole riittävä tae siitä, että arvokkain kansallisomaisuutemme, Suomen luonto säilyy tuleville sukupolville. Poliittiset päättäjät ovat myyneet kansainvälisille sijoittajille mm. maaperän rikkauksia ja yhteiskunnan perusinfrastruktuuria, tunnetuin seurauksin.nnHallitus pitää selittämätöntä kiirettä Metsähallituksen yhtiöittämisessä. Kansanedustajat äänestänevät laista maaliskuun toisella viikolla ja sen on määrä tulla voimaan 15.3.2016. Nyt on viimeinen hetki vaikuttaa – adressi toimitetaan eduskuntaan ennen ratkaisevaa äänestystä.

Jatka sivustolle painamalla alla olevaa kuvaa:
PYSÄYTETÄÄN METSÄHALLITUSLAKI | Me allekirjoittaneet emme hyväksy Suomen luonnon yhtiöittämistä. Mikä on yhtiöitetty, on myytävissä. Hallituksen esittämässä uudessa metsähallituslaissa lukee:nn"[P]äätös, jonka toteuttamisen johdosta valtio lakkaisi olemasta yhtiön ainoa omistaja tai luopuisi enemmistöstään yhtiössä, edellyttää eduskunnan suostumusta." (HE 132/2015 vp)nnTämä ei ole riittävä tae siitä, että arvokkain kansallisomaisuutemme, Suomen luonto säilyy tuleville sukupolville. Poliittiset päättäjät ovat myyneet kansainvälisille sijoittajille mm. maaperän rikkauksia ja yhteiskunnan perusinfrastruktuuria, tunnetuin seurauksin.nnHallitus pitää selittämätöntä kiirettä Metsähallituksen yhtiöittämisessä. Kansanedustajat äänestänevät laista maaliskuun toisella viikolla ja sen on määrä tulla voimaan 15.3.2016. Nyt on viimeinen hetki vaikuttaa – adressi toimitetaan eduskuntaan ennen ratkaisevaa äänestystä.

Julkaistu: 1.3.2016 10:35

Kommentit: 4 kpl

Tarkastaja: Arab

4.71 / 5 (12 ääntä)

PYSÄYTETÄÄN METSÄHALLITUSLAKI | Me allekirjoittaneet emme hyväksy Suomen luonnon yhtiöittämistä. Mikä on yhtiöitetty, on myytävissä. Hallituksen esittämässä uudessa metsähallituslaissa lukee:nn"[P]äätös, jonka toteuttamisen johdosta valtio lakkaisi olemasta yhtiön ainoa omistaja tai luopuisi enemmistöstään yhtiössä, edellyttää eduskunnan suostumusta." (HE 132/2015 vp)nnTämä ei ole riittävä tae siitä, että arvokkain kansallisomaisuutemme, Suomen luonto säilyy tuleville sukupolville. Poliittiset päättäjät ovat myyneet kansainvälisille sijoittajille mm. maaperän rikkauksia ja yhteiskunnan perusinfrastruktuuria, tunnetuin seurauksin.nnHallitus pitää selittämätöntä kiirettä Metsähallituksen yhtiöittämisessä. Kansanedustajat äänestänevät laista maaliskuun toisella viikolla ja sen on määrä tulla voimaan 15.3.2016. Nyt on viimeinen hetki vaikuttaa – adressi toimitetaan eduskuntaan ennen ratkaisevaa äänestystä.

Kommentit

07.03.16 17:14
<Kanakotka> toukkis Paitsi se, että webbiaddresseja johon pystyy huijaamaan minkä tahansa määrän ääniä jo joihin ei pystytä millään tavalla todistamaan henkilöllisyyttä tai ainakaan hidastamaan anonyymikirjauksia ei oteta millään lailla vakavasti. Jos peruskoodari pystyy änkemään tuollaiseen addressiin yksin muutama sata tuhatta ääntä vaikka sitten satunnaisjärjestyksessä netin puhelinluettelosta ym.s. pienellä vaivalla, ei se kovin uskottava ole. Tuo satunnainen kymmenen kirjausta on ihan testimielessä, ja se ettei kyseistä estetä edes yhdestä osoitteesta millään tavalla kyseenalaistaa koko addressin.
07.03.16 06:51
<toukkis> Adressia voi kerätä mitä kanavaa kautta haluaa, vaikka kiertämällä ovelta ovelle jos kiinnostaa. Tuosta adressista on ollut juttua monessa lehdessä, ainakin se on saanut huomiota, eritoten päättäjien keskuudessa, joka on minkä tahansa adressin pääasiallinen tarkoitus.
03.03.16 18:06
<Kanakotka> Jep, tämä on täysin viraton addressi, koska ihan muutaman minuutin perustestillä sain kymmenisen kirjausta kyseiseen addressiin ilman ongelmia. Tuen kyllä addressin pohjaa, mutta tämmöiset ei yksinkertaisesti mene läpi.
-5
02.03.16 00:37
<Andy42> Allekirjoitin, mutta vähän mietityttää kuinka virallinen mahtaa olla. Adressit sivulla sentäs kirjaudutaan sisään, mutta tonne voi varmaan heittää useamman "allekirjoituksen".

LÄHETÄ KAVERILLE

Nimesi

Sähköpostiosoitteesi

Syötä kaverisi sähköpostiosoite

ILMOITA ASIATON SISÄLTÖ

Mikäli tämä mediatiedosto on mielestäsi sopimaton tai omistat tekijänoikeudet mediatiedostoon ja haluat sen poistettavaksi, voit lähettää siitä meille ilmoituksen.

Valitse mielestäsi parhaiten kuvaava ilmoitus mediatiedostosta.

Syy

Repost media ID

Lyhyt selvitys

KATEGORIAT

Selaa linkkejä..

SUOSITUIMPIA VIDEOITA

Kommentointiin liittyvät säännöt

  • Pyri kunnioittamaan muita kirjoittajia ja heidän mielipiteitään.
  • Merkitse kommenttisi lähetysvaiheessa off-topiciksi mikäli se ei liity mitenkään itse mediaan.
  • Ylläpidolla on oikeus poistaa kommentti ilman mitään erillistä ilmoitusta.
  • Jylppy-Galleriaan ei hyväksytä poliittisten äärilaitojen riitelyä tai maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä medioita tai kommentteja, niillä ei ole mitään viihdearvoa eivätkä ne tästä syystä sovellu Riemurasiaan.
  • Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kiellettyä.
  • Väkivallalla tai millään muullakaan uhkailua ei sallita, kohdistuipa se toiseen kirjoittajaan, julkisuuden henkilöön tai tuntemattomaan ihmiseen. Myöskään muita ei saa kannustaa väkivaltaan tai vainoon.
  • Linkit jotka sisältävät erotiikkaa, väkivaltaa, häiritseviä kuvia tai mainontaa ovat kiellettyjä.
  • Poistamme mainostarkoituksessa laaditut kirjoitukset, olipa mainostettava asia sitten tavara, palvelu, aate tai maailmankatsomus. Puolueen tai uskonnon kiihkeä tuputtaminen voi olla myös mainostamista.
  • Yksityiselämään kuuluvia asioita ei saa julkaista. Tämä tarkoittaa mm. puhelinnumeroita, osoitetietoja ja sähköpostiosoitteita.
  • Toistuva saman asian kommentointi on kiellettyä.
  • Mediaan liittymättömät kommentit, kuten maahanmuuttopoliikka tapahtuu foormilla. Pääset siihen tästä. Sallimme kuitenkin mediaan liittymättömät kirjoitukset tietyissä rajoissa. On myös välillä piristävää kuulla käyttäjien omia hauskoja kokemuksia elämästä.
  • Jatkuvista sääntöjen rikkomisesta ylläpidolla on oikeus antaa käyttäjälle varoitus (7 päivän kirjoitus -ja äänestyskielto) sekä räikeimmissä tapauksissa porttikielto sivustolle tai tunnuksen poisto.
  • Kaikkien näiden sääntöjen jälkeen pyritään pitämään keskustelu kuitenkin rentona.