Ylen hyvät miehet

Pudasjärven kasvattityttö, orporaukka, täytti kahdeksantoista ja oli aikomus muuttaa Helsinkiin piikomaan tuttuun sukulaisperheeseen. Ennen postiautoon nousua mummo kuitenkin varoitteli, jotta vieraiden miesten juttusille ei sitten parane ajautua. Ties mitä riettaita ajatuksia ja aikomuksia äijänköriläillä olisi pikkutytön varalle. "En en, mummokulta" viaton tyttörukka huikkasi ennenkuin kesähame heilahtaen katosi pakaasinsa kanssa postiauton uumeniin.

Vaan olipa Helsinki, maamme armas pääkaupunki, orvon maalaistyttösemme silmissä suuri ja avara. Melkein itku tuli silmään kun kotomökkiä ja mummia Pudasjärven korvessa muisteli. Mutta Lauttasaareen piikomaan pitäisi päästä. Mikä neuvoksi, kun mummikultakin varoitti puhumasta vieraille? Alahuuli väpättäen tyttösemme vilkuili pääkaupunkimme vilinää...KUNNES! Ylen ulkolähetysauto kaartoi kulman takaa.
"Ylen auto..." henkäisi sankarittaremme. Tokihan he ovat kunnon miehiä. Niin monet monituiset kerrat oli tyttönen mummin kanssa kuunnellut iltahartauksia ja jumalanpalveluksia vanhasta Salorasta sunnuntai-aamupäivisin.
Varmasti Ylen miehet ovat ylen hurskaita ja hyviä ihmisiä kun kerran tuollaisia ohjelmia eetteriin postaavat, tuumii tyttö.

Tyttöpä viittilöi Ylen ulkolähetysyksikön auton pysähtymään ja kyytiä Lauttasaareen kysymään. "Toki, sopiihan se." sanoo sympaattisen näköinen partaveikka ratin takaa ja sankarittaremme könyää pakaasinsa kanssa etupenkille tuon ehkäpä jännittävänkin lirusilmän viereen, näyttihän hän ihan kotipuolen Kurakulman Peetultakin, johon tyttömme oli jo rippikoululeirillä ihastunut. "Jumalalle kiitos näistä hurskaista miehistä" hän lausui rukouksen hiljaa mielessään.

Mutta vähänpä tyttöraiska tiesi, että hilpeät Ylen miehet olivat jo viikon olleet lapinreissulla luonnon heräämistä kuvaamassa ja viinapullon korkki oli lentänyt ulkolähetysyksikön auton ikkunasta jo Rovaniemen kohdalla ja meno oli sen mukaista.
Varsinkin Äänimies-Antero oli aikas sikunassa ja loi irstaita katseita sankaritartamme kohtaan. Yllättäen herra vetäisi mulkkunsa esiin ja alkoi hitaasti runkata katsellen vihjailevan irstaasti impeämme silmiin.

- "Älä välitä, tyttö hyvä. Hän on vain äänimiehemme Antero.", symppis kuljettajamme tokaisi.
- "Tule tyttö tänne taakse." Äänimies-Antero houkutteli.
- "Emmie...tohi"
- "Tule tule. Näytän sinulle jotain."

Tyttönen hieman empi, mutta kieltämättä ilmassa oli jotain hieman jännittävää ja jotain sellaista mitä hän ei ole ennen ollut kokenut. Ja olivathan he sentään Ylen miehiä. Ylen hurskaita ja Jumalaa pelkääviä kelpo miekkosia, eivätkä niinkuin kotopuolen Röpö-Joose, joka aina pyrki tirkistelemään huussin luukusta kun kylän tyttäret pissalla kävivät.
No, takapenkille tyttönen könyää äänimiehen viereen.

- "Tietääkös tyttö mikä tää on?" kysäisee Äänimies-Antero mulkkuaan irstaasti hivellen ja sikunaviinalle haisten
- "Tiiän." vastaa tyttö hieman epävarmasti hymyillen
- "No sitten varmaan tiedät mitä tällä tehdään?"
- "Tiiän."
- "No, sitten ei muuta kuin näyttö päälle." ilkeä Äänimies-Antero karkeaan ääneen tokaisi
- "Emmie tiiä..."
- "Anna mennä vaan!" Äänimies-Antero yllyttää...

Tytteli sitten arasti kurottautui Äänimies-Anteron mulkkua kohti, hieman selvitti kurkkuaan, tarttui pienten viattomien käsiensä kanssa sykkivään elimeen, taputti pari kertaa samettistä terskanpäätä:

- "Kröhöm...Yks, kaks...Terveisiä mummolle Pudasjärvelle täältä Helsingistä toivoo Annukka!"