Quantcast

Lähettäjä:

puruskai puruskai

Kitarointia (Omakehuviikko)

Täällä on porukat esitellyt hienoja juttuja. Mietin jo että en osaa itse mitään mainitsemisen arvoista, mutta sitten tuli mieleen kitarahommat. Olen rämpytellys jonkun verran koko aikuisikäni, en ole oppinut oikein kunnolla soittamaan. Tapailin erästä musiikinopettajaa kymmenisen vuotta sitten ja se sanoi että unohda kitarahommat noilla nakeilla. Sormet on lyhyet ja paksut. Harvakseltaan tuli soiteltua, mutta pari vuotta sitten päivitin kitaran Epiphone LesPauliin, sillä treenailin vuoden verran mutta ei oikein taipunut metalliin. Kiva soitin muuten rokkihommiin. Vuosi sitten möin sen ja ostin tilalle ESP LTD Alexi Laiho 200n ja jo alkoi soitto kuulostamaan soitolta. Ohessa pätkä omakehittelemääni kitarariffittelyä sill kitaralla, rumpukompin takoo 20 euron hintainen kirpparilöytö Yamaha-syntikka. Komppi on muuten nimeltään disco. Äänenlaatu ei ole kaksinen, mutta saa nyt kelvata, en meinannut enää miksaushommia alkaa opettelemaan. Kyllä vanhanakin (nyt 50 v) voi oppia vielä jotain kun tarpeeksi paljon hieroo. Ei oo pakko soitta humppaa vaikka ikää onkin :)

4 / 5 (107 ääntä)

Julkaistu: 19.5.2020 11:21

2.5K
Palkkio lähettäjälle: +200 RR

Lähettäjä: puruskai puruskai

Otsikko: Kitarointia (Omakehuviikko)

Kuvaus: Täällä on porukat esitellyt hienoja juttuja. Mietin jo että en osaa itse mitään mainitsemisen arvoista, mutta sitten tuli mieleen kitarahommat. Olen rämpytellys jonkun verran koko aikuisikäni, en ole oppinut oikein kunnolla soittamaan. Tapailin erästä musiikinopettajaa kymmenisen vuotta sitten ja se sanoi että unohda kitarahommat noilla nakeilla. Sormet on lyhyet ja paksut. Harvakseltaan tuli soiteltua, mutta pari vuotta sitten päivitin kitaran Epiphone LesPauliin, sillä treenailin vuoden verran mutta ei oikein taipunut metalliin. Kiva soitin muuten rokkihommiin. Vuosi sitten möin sen ja ostin tilalle ESP LTD Alexi Laiho 200n ja jo alkoi soitto kuulostamaan soitolta. Ohessa pätkä omakehittelemääni kitarariffittelyä sill kitaralla, rumpukompin takoo 20 euron hintainen kirpparilöytö Yamaha-syntikka. Komppi on muuten nimeltään disco. Äänenlaatu ei ole kaksinen, mutta saa nyt kelvata, en meinannut enää miksaushommia alkaa opettelemaan. Kyllä vanhanakin (nyt 50 v) voi oppia vielä jotain kun tarpeeksi paljon hieroo. Ei oo pakko soitta humppaa vaikka ikää onkin :)

Hakusanat: Kitara, metalli, omabiisi, omakehu,

4 / 5 (107 ääntä)

ILMOITA ASIATON SISÄLTÖ

Mikäli tämä mediatiedosto on mielestäsi sopimaton tai omistat tekijänoikeudet mediatiedostoon ja haluat sen poistettavaksi, voit lähettää siitä meille ilmoituksen.

Valitse mielestäsi parhaiten kuvaava ilmoitus mediatiedostosta.

Syy

repostMediaId

Lyhyt selvitys

Merkkejä jäljellä

600

Kommentointiin liittyvät säännöt voit lukea tästä.

Kommentti ei liity mediaan

Eniten ääniä saaneet kommentit

Aika: 2020-05-19 13:20:08

+28582

<doomchild> +5 RR

Asenteesta jo yksinään 5/5

60

Kommentit (39)

Piilota OFF-Topic keskustelu

04.03.2021 18:17

<Pertsap54> hyvinhän tuo kulkee vanhanakin tuo vasemman käden liike on opittu jo teini ikäisenä :)

29.05.2020 22:07

<puruskai> Toza mie löysin sen vasta muutama kuukausi sitten. Kiva peli etenkin tohon hintaan nähden. Pitääkin lähteä taas pimputtelemaan.

28.05.2020 22:28

<Toza> puruskai Kuulostikin tutulta :D Olen satunnaisesti pimputellut sellaisella koko elämäni, kestävä vehje ainakin!

28.05.2020 17:04

<Treuho> Mainiota

26.05.2020 17:47

<hb81> Odotan siis että olen 50 ja sitten alan harjoittelee rässiä!

22.05.2020 14:42

<puruskai> Toza kyllä vain, PSS 270

20.05.2020 23:00

<Toza> puruskai Onko syntikka Yamaha Portasound PSS-140? Tai joku muu portasoundi?

20.05.2020 22:07

<joneboy> Hyvin vedetty!

20.05.2020 22:04

<Squirrel-> Hienon kuuloista. Tee lisää mutta ilman tota syntikan komppeja, eli pelkkää kitara. :)

20.05.2020 20:24

<LionKing138> Oot aivan profiilikuvas näkönen! :D Hyvä meininki!

20.05.2020 10:46

<Säväyttäjä> Soita paranoid

20.05.2020 10:10

<followme> Hienostihan se soi! Musiikinopes tunkekoot sormet vaikka perseeseensä. 5/5

20.05.2020 09:12

<MikkoP> Asenne on rock!

20.05.2020 07:25
20.05.2020 07:23

<Why> Biisi: Murheesta nousee plektra (Björninen tjm.)

20.05.2020 06:15

<shof> Soita paranoid!

20.05.2020 02:02

<uvracha> Play some Gospel for example Petra please and peace...

20.05.2020 00:09

<PeterNorth> Humppaa voi soittaa iästä riippumatta varsinkin, jos kyseessä on Eläkeläiset. Lisää kakkaa housuun!

19.05.2020 23:24

<puruskai> 50seitti ja dvb2000 Kummastakaan noista en oo kuullut mutta Slayeriä on tullut kuunneltua paljon, ja vähän joskus yrittänyt soittaakin mutaa niiiiiin nopeeta Mamelukkikala_

19.05.2020 23:23

<4spaddu2> Rokkaa menemään vuan.

19.05.2020 23:21

<puruskai> SpinaL Ei siis ollut minun opettaja vaan muija ketä tapailin. Tykkään kyllä soittaa bassoa ja rumpuja myös. Kitarasoolot jätän suisiolla niille ketkä osaa :)

19.05.2020 18:56

<hugasa> Itseäni olen aina kehunut, ja kiitosta on riittänyt! Kiitos tästä.

19.05.2020 18:21

<50seitti> 5/5 Tuli tosi etäisesti mieleen The stooges - i wanna be your dog

19.05.2020 18:04

<dvb2000> Hyvältä kuullostaa. Tää tulis ekana mieleen---Quake 2, biisi; "The Underworld"

19.05.2020 17:40

<Halipatsuippaa> Itellä on kohta 20v takana kitaransoittoa eikä kyllästytä touhu vielä yhtään. Propsit kun jaksoit aloittaa opettelun ja jatkahan samaan malliin

19.05.2020 16:49

<Mamelukkikala_> puruskai Hienoa, jatka vaan samaan malliin! Mahtavaa että värkkäilet omia riffejä, kuulostaa vähän Slayer-henkiseltä. Fyysiset ominaisuudet ei ole ikinä este instrumentin opettelulle, Django Reinhardtkin veti kolmella sormella paremmin kuin suurin osa viidellä.

19.05.2020 16:20

<Basso> Hyvä asenne! Ostin itse tämän vuoden alkupuolella hobo63 sikarilaatikkokitaran ja sitä on tullut harjoiteltua. En siis ole aiemmin soittanut mitään. Ihan hyvin toimii näillä nakkisormilla.

19.05.2020 16:20

<L-Jam> Jammailu on parasta

19.05.2020 15:49

<SpinaL> On kyllä ollut paskamainen musiikinopettaja, jos on noin sanonut. Vaikka puuttus sormia niin sekään ei ole este.

19.05.2020 15:41

<gilette> Jos sormet on paksut ja lyhyet, voin lämpimästi suositella alaa naistentautien lääkärinä

19.05.2020 15:34

<diilimies> puruskai totta, kyllä nykyään pitää yleisössä heiluttaa kännykän näyttöä. Sytkärit niin vanha juttu ;)

19.05.2020 14:55

<puruskai> PullaFei mitä meinaat?

19.05.2020 14:38

<PullaFei> "sytkäri"

19.05.2020 13:20

<doomchild> Asenteesta jo yksinään 5/5

19.05.2020 12:32

<darrell> Karvan verran hitaammin ja yksinkertaisemmalla riffillä tuota disco-komppia kuunnellen, niin sitten lähtee. Nyt ajoitus soutaa ja huopaa ja riffi ei ole 4/4:ssa.

19.05.2020 12:26

<B1oodraven> Ei ne nakit sanele muuta ku korkeintas alkuvaikeudet. Suatananmoisia nakkeja parilla tilukeisarilla, jotka nostaa puntteja myös. Reece Fullwood Mask of Judaksesta ja Heavy Metal Ninjasin keulakitaristi myös. Soitto on myös äärettömän hyvää terapiaa päälle muutenkin. Mindfulnessia parhaimmillaan. Suosittelen säädättää kitarat soitinliikkeessä tai soitinrakentajalla, jos vähänkään tuntuu, että peli vois soida vielä komeemmin. Joka sentin arvoista vaikka itse osaakin suht kohilleen itsekin nuo koheltaa.

19.05.2020 11:49

<puruskai> Toffotin minä treenailin jotain ACDN Hells bellsiä yms. nuorena, hirvee ulkoa opettelu. Sitten oon opetellut soinnut, siis perusjutut, silleen oon rämpytellyt. Nyt yritän ite kehitellä noita riffejä, enkä sointuja tartte paitsi noita kahden kielen voimasoimtuja mitä tässäkin pätkässä on paljon.

19.05.2020 11:32

<andiboj> Propsit sinne. Jaksaspa itekkin opetella joskus jotain soittamaan. :(

19.05.2020 11:32

<Toffotin> Hienostihan se kitara soi. Jauhot suuhun sille musiikinopettajalle. Oon itekin tässä yrittänyt vähän opetella kitaran soittamista, ja on kyllä ihan varmasti vaikein asia mitä oon koskaan yrittänyt tehdä.

Foorumilla tapahtuu

Jonossa on 95 mediaa! Lähetä uusi kuva/video tästä.
Lähetä uusi media

Ei kyselyä tälle päivälle. Lisää uusi kysely tästä.

SAMANKALTAISIA

Kuparinen kirves (omakehuviikko)

15 649 katselukertaa

Kitarointia feat hammasproteesi

11 339 katselukertaa

Kitarointia kadulla

14 566 katselukertaa

Toton kitarointia jaloilla

13 700 katselukertaa

Kitarointia

19 095 katselukertaa

Kommentointiin liittyvät säännöt

  • Pyri kunnioittamaan muita kirjoittajia ja heidän mielipiteitään.
  • Merkitse kommenttisi lähetysvaiheessa off-topiciksi mikäli se ei liity mitenkään itse mediaan.
  • Ylläpidolla on oikeus poistaa kommentti ilman mitään erillistä ilmoitusta.
  • Jylppy-Galleriaan ei hyväksytä poliittisten äärilaitojen riitelyä tai maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä medioita tai kommentteja, niillä ei ole mitään viihdearvoa eivätkä ne tästä syystä sovellu Riemurasiaan.
  • Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kiellettyä.
  • Väkivallalla tai millään muullakaan uhkailua ei sallita, kohdistuipa se toiseen kirjoittajaan, julkisuuden henkilöön tai tuntemattomaan ihmiseen. Myöskään muita ei saa kannustaa väkivaltaan tai vainoon.
  • Linkit jotka sisältävät erotiikkaa, väkivaltaa, häiritseviä kuvia tai mainontaa ovat kiellettyjä.
  • Poistamme mainostarkoituksessa laaditut kirjoitukset, olipa mainostettava asia sitten tavara, palvelu, aate tai maailmankatsomus. Puolueen tai uskonnon kiihkeä tuputtaminen voi olla myös mainostamista.
  • Yksityiselämään kuuluvia asioita ei saa julkaista. Tämä tarkoittaa mm. puhelinnumeroita, osoitetietoja ja sähköpostiosoitteita.
  • Toistuva saman asian kommentointi on kiellettyä.
  • Mediaan liittymättömät kommentit, kuten maahanmuuttopoliikka tapahtuu foormilla. Pääset siihen tästä. Sallimme kuitenkin mediaan liittymättömät kirjoitukset tietyissä rajoissa. On myös välillä piristävää kuulla käyttäjien omia hauskoja kokemuksia elämästä.
  • Jatkuvista sääntöjen rikkomisesta ylläpidolla on oikeus antaa käyttäjälle varoitus (7 päivän kirjoitus -ja äänestyskielto) sekä räikeimmissä tapauksissa porttikielto sivustolle tai tunnuksen poisto.
  • Kaikkien näiden sääntöjen jälkeen pyritään pitämään keskustelu kuitenkin rentona.